Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

KOHTI KILTAKOULUA

Kuva
Alkuvuoden innostava ja odotettu uutinen oli, että Salon seudun ammattiopiston matkailuala on päässyt mukaan Kiltakoulu-hankkeeseen. Meille matkailualan toimijoille on tyypillistä innostua, ryhtyä toimeen, kokeilla ja yrittää uudelleen periksiantamattomasti. Niinpä asetimme itsellemme tavoitteen, joka aidosti haastaa meitä, on siis riittävän kunnianhimoinen ja vaatii tarkastelemaan toimintaamme uusin silmin. Tavoitteemme on saavuttaa Kiltakoululogo matkailualalle vielä tämän vuoden aikana. Samalla toki ymmärsimme, että tavoitteemme vaatii suunnitelman, joka on toteuttamiskelpoinen, mutta sellainen, joka mahdollistaa kokeilukulttuurin vahvistamisen toiminnassamme. Kiltamainen toiminta  Kiltakoulujen toimintaa määrittelevät vahvasti käsitteet kuten digitaalisuus, yrittäjyys, tiimioppiminen, yksilölliset oppimispolut ja opiskelijan ymmärrys omasta osaamisestaan ja sen dokumentointi. Me olemme matkailualalla toimineet jo pitkään Kiltakoulumaisesti, mutta emme ehkä ole sitä osanneet t
Kuva
Heippa hei! Me ollaan matkailualan opiskelijoita Salon seudun ammattiopistosta. Meillä alkuvuodesta alkoi uusi projekti. Minä Dagnija Rasila Latviasta ja Olga Niemi Venäjältä, ollaan mukana tapahtuman suunnittelussa, missä myös mukana Salon seudun veteraanilaulajat, jotka järjestävät toukokuun alussa kuoro festivaalin Salossa. Festivaaliin osallistuu kolme kuoroa Suomesta, yksi Virosta ja kuoro Latviasta.  Se on mielenkiintoinen projekti, on aivan ihanaa, että saan käyttää minun äidinkieltä tässä projektissa. Saan pitää yhteytä latvialaisen kuoron johtajan kanssa ja jatkuvasti mailien kautta kirjallisesti myös käyttää latvian kieltä.  Pidetään palavereja ja suunnitellaan, että kutsuttu kuoro olisi ystävällisesti vastaan otettu. Olga pitää useammin palavereja veteraanien kanssa, koska asuu Salossa. Minä en pääse Somerolta Saloon joka kerta, sen takia teen töitä intensiivisesti netin kautta. Meillä on oma WhatsApp ryhmä ja sen kautta pidetään yhteyttä ja hoidetaan

Rekrymessut, jossa työ ja osaaminen kohtaavat !

Kuva
Rekrymessut järjestettiin ma 4.3. Taitajakatu 6 :ssa Ravintola Poukamassa ja ala-aulassa, Salon seudun ammattiopistolla. Tapahtumaan osallistuivat eri yrityksiä matkailu-, ravintola- ja puhdistusaloilta. Rekrymessujen tarkoituksena oli, että nuoret sekä aikuiset pääsisivät tutustumaan erilaisiin yrityksiin ja löytämään itselleen mahdollisia kesätyö- että työpaikkoja. Messuilla oli myös mahdollisuus päästä kuvaamaan noin minuutin pituinen CV-video, jota tulevaisuudessa yhä useampi työnantaja vaatii hakiessa töitä ja ottamaan itsestään CV-kuva. Rekrymessuja kruunasi koko tapahtuman ajan kahvitarjoilu. Tarjolla oli laskiaispullia, suolaistapiirasta, kahvia ja teetä. Tarjottavan olivat luoneet ravintola-catering alan opiskelijat.  Tapahtuma oli mukava kokemus ja avasi monia uusia ovia jokaiselle vierailialle tapahtumassa. Onnistuneen tapahtuman järjestivät matkailualan opiskelijat Sari Nohteri ja Kia Viitanen. OLET VAILLA KESÄTÖITÄ TAI TÖITÄ? Ainakin nämä yritykset